Nyt tarvitaan tulevaisuusinvestointeja – katse kohti 2030-lukua

18.12. 2018

Valtiovarainministeriö julkaisi eilen talouskatsauksen. Ajankohta ei voisi otollisempi, sillä tällä viikolla eduskunnassa on käynnissä budjettiviikko. Viikon ajan käsitellään ensi vuoden talousarviota.

Eilen julkistetussa talouskatsauksessa valtiovarainministeriö on tarkistanut aiempia arvioitaan ja laskenut sekä kuluvan vuoden että tulevien vuosien kasvuennustetta. Lukujen valossa talouskasvun huippu on saavutettu ja tiedossa on maltillisempaa kasvua. Tänä vuonna talouden arvioidaan kasvavan 2,5 prosenttia. Ensi vuodelle kasvuennuste on 1,5 prosenttia ja vuodelle 2020 vastaavasti 1,3 prosenttia.

Nyt tarvitaan tulevaisuusinvestointeja. SDP esittää omassa vaihtoehtobudjetissaan viisi investointia ja viisi uudistusta. Näillä toimilla Suomen talous ja työllisyys siivitetään kestävälle pohjalle samalla kun tuetaan osallisuutta, yhteenkuuluvuutta ja yhteiskunnan eheyttä. Pidetään kaikki mukana!

SDP:n esittämiä uudistuksia ovat: oppivelvollisuuden laajentaminen ja toisen asteen tekeminen aidosti maksuttomaksi, varhaiskasvatuksen uudistus sekä perhevapaauudistus, sosiaaliturvan uudistaminen yleisturvan pohjalta sekä työllisyyttä ja kestävää kehitystä tukeva verouudistus.

SDP:n esittämissä investoinneissa painottuvat satsaukset koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen sekä köyhyyden torjuminen ja osallisuuden vahvistaminen, työllisyyspolitiikka että panostukset työssäkäynnin infraan. Ilmastonmuutos on aikamme suurimpia haasteita. Ilmastonlämpeneminen on pysäytettävä 1,5 asteeseen. Aikaa ei ole hukattavaksi – toimiin on ryhdyttävä nopeasti. Kulutus, tuotanto ja liikenne on saatettava kestävällä perustalle, jotta maapallon kantokyky voidaan turvata. Toimet ilmastomuutoksen torjumiseksi ovat mahdollisuus innovaatioille, työllisyydelle ja kestävälle kasvulle.

Tärkeää on huolehtia myös alueiden elinvoimasta. Olen tehnyt talousarvioaloitteen, jossa Oulun yliopistolle kohdistettaisiin lisärahoitusta vastaamaan sen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tällä hetkellä yliopiston perusrahoitus on selvästi alimitoitettu muihin yliopistoihin verrattuna.

Olen myös jättänyt aloitteen Pohjois-Suomen raideverkoston kehittämiseksi. Suomen liikenneverkoston kehittämisen tärkeimpiä kohteita on ns. Suomi-rata Helsingistä Tampereen kautta Ouluun ja edelleen Tornioon. Radan tavara- ja henkilöliikenne mahdollistaa talouden kasvukäytävän, joka tukee koko valtakunnan kehitystä ja siirtää entistä suuremman osan liikenteestä ekologisesti kestävimpään muotoon. Tavoitteena on neljän tunnin yhteys Oulusta Helsinkiin.

Eduskunta käsittelee nyt vaalivuoden budjettia. Hallituksen linja on viimeistään nyt valjennut kaikille. Köyhyyden ja eriarvoisuuden poistaminen ei ole Sipilän hallituksen tärkeysjärjestyksessä korkealla. Suunta on muutettava. Suomi on vietävä 2030-luvulle, yhdessä.