Arpa on heitetty

Kuva SDP:n Oulun piirikokouksesta lauantaina 10.11.2018.

SDP:n Oulun piirikokous on asettanut minut ehdokkaaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleihin.

Vakaan harkinnan perusteella olen valmis jatkamaan eduskunnassa työtä Suomen ja erityisesti pohjoisen Suomen puolesta. En ole missään vaiheessa menettänyt uskoani eduskuntatyön arvoon ja olen sen vuoksi päättänyt olla käytettävissä ehdokkaana.

On tärkeää, että pohjoisen ääni kuuluu päätöksenteossa. Alueen infrastruktuuri kaipaa vahvistusta. Pohjanmaan ratainvestoinnit on viimeisteltävä ulottamalla kaksoisraide Ylivieskasta Ouluun asti.

Tarvitsemme myös vahvistusta alueen koulutustarjontaan. Erityisesti toisen asteen ammatillinen koulutus kaipaa vahvistusta, jotta nuorten syrjäytymistä työmarkkinoilta voidaan ehkäistä. Koulutus on tulevaisuusinvestointi.

Haluan pitää koko Suomen ja kaikki Suomessa asuvat ihmiset mukana rakentamassa hyvinvointia. Kuluvalla vaalikaudella tehdyt leikkaukset sosiaaliturvaan ovat lisänneet köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Työttömyysturvaa on heikennetty, ja eläkkeensaajien ostovoima on käännetty laskuun. Moni pienituloinen eläkkeensaaja on pudonnut alle köyhyysrajan, ja se on häpeällinen tosiasia kohenevan talouskasvun oloissa. Tarvitaan muutos oikeudenmukaisuuden yhteiskuntaan.

Haluan olla mukana vetämässä SDP:n selvään vaalivoittoon Oulun piirissä. Haastamme ja voitamme hallituksen pohjoista Suomea laiminlyöneen politiikan pääministerin omassa vaalipiirissä.

Kampanja on vaativa ja kaikki tuki on tarpeen. Jos et vielä ole mukana, laita minulle vaikka sähköpostia tytti.tuppurainen@eduskunta.fi, niin lisään Sinut kampanjan postilistalle. Ollaan yhteydessä!

Kiitos kaikille luottamuksesta ja lujasta uskosta yhteiseen työhön oikeudenmukaisuuden hyväksi!

Kommentit

Jätä kommentti