Sote-uudistukselle on parempi vaihtoehto

25.03. 2018

Suomalaisen hyvinvointivaltion kehittämisessä on nyt työn alla oleva sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus sukupolvemme tärkein tehtävä. Se rinnastuu 1960- ja -70-lukujen suuriin uudistuksiin työeläkelakien, perusopetuksen lakien ja kansanterveyslainsäädännön säätämiseen.

Palvelut ovat meille kaikille tärkeitä ja niiden viisas järjestäminen ratkaisee sen, millaisen hyvinvointiin meillä on tulevaisuudessa varaa. Vastuu painaa.

Uudistusta on myös valmisteltu kauan. PARAS-hanke viime vuosikymmenellä oli hyvä alku sellaisen järjestelmän rakentamiselle, joka olisi vahvistanut hyvinvointipalveluita järjestäviä kuntia. Kuntaperusteisen järjestelmän kehittäminen kuitenkin pysähtyi poliittiseen vastarintaan.

Sen jälkeen on ollut monta yritystä ja uutta alkua. Kansalaisten mahdollisuus seurata uudistuksen etenemistä ovat kohtuuttoman heikot. Kuka tietää, ketä asiantuntijaa kuunnella ja mitä perusteluita uskoa?

Pitkä ja mutkikas valmistelu ja vastuun paine ovat saaneet monet päättäjistä vaatimaan ratkaisuja hinnalla millä hyvänsä. Ei ole kaukana, että joku tokaisee, että nykytilanteessa huonokin uudistus on parempi kuin ei uudistusta ollenkaan.

Näin ei asia ole. Huonon uudistuksen tekemisellä tehdään suurta, vaikeasti korjattavaa vahinkoa. Sillä voidaan tuhota monta Suomen nykymallin hyvää piirrettä. Esimerkiksi: Suomalainen terveydenhuolto on kustannustehokas. Lääkäripalvelut – etenkin erikoissairaanhoito – edustavat huippuosaamista.

Uudistusvimmassa olemme unohtaneet olennaiset lähtökohdat koko uudistukselle. Siinä piti olla terveyspalveluiden ohella kattava sosiaalipalveluiden uudistus. Nyt se puoli on suurelta osin unohdettu. Siinä piti olla perusterveyden ja erikoissairaanhoidon muodostamien hoitoketjujen yhdistäminen. Piti olla niin, että perusterveydenhoidosta vastaavilla terveysasemilla olisi myös erikoislääkäreitä. Piti vähentää kannusteita siirtää asiakkaita eli potilaita meitä lähellä olevasta perusterveydenhoidosta kalliiseen erikoissairaanhoitoon. Yksityinen terveydenhoidon liiketoiminta piti saada tukemaan kansanterveystyötä, tuomaan tehokkuudella kustannussäästöjä – ei hajottamaan terveyspalveluiden tuotantokokonaisuutta. Lääkäreitä piti saada sinne, missä tarvetta olisi. Lääkärille piti päästä paremmin.

Sosiaali- ja terveysuudistuksesta on sosiaalisuus pudonnut pois, terveystavoitteet jäävät toteutumatta, kustannukset kasvavat. Mistä tässä uudistuspakossa on kysymys? Kaikki sen tiedämme. Kysymys on uuden hallintoportaan rakentamisesta. Pieneen Suomeen täytyy saada 18 uutta maakuntaa. Siitä on kysymys.

Jos sosiaali- ja terveyspalveluita halutaan parantaa, pääsemme paremmin eteenpäin panostamalla kuntien yhteistoimin niiden järjestämisvastuulla olevaan perusterveydenhoitoon. Jos haluamme tukea aluekehittämistä, säilyttäkäämme nykyiset maakuntien liitot ja luottakaamme kaupunkiseutujen kykyyn vetää alueita ja koko maata nousuun.

Mielipide sanomalehti Kalevassa 24.3.2018