Suomalaisten omat toiveet etusijalle

27.09. 2017

Syntyvyydestä käyty keskustelu on ollut värikästä. Aihetta voi lähestyä monesta näkökulmasta. Usein lähtökohdaksi on valittu kansantalous, ja sen mukaisesti huoli huoltosuhteen heikkenemisestä. Huomio onkin aiheellinen, sillä vastasyntyneiden määrän putoaminen 1860-luvun katovuosien tasolle merkitsee työllisten määrän romahdusta tilanteessa jossa yli 65-vuotiaita on pian yli viidesosa väestöstä. Ikäihmiset ovat merkittävä yhteiskunnallinen voimavara ja eliniän pidentyminen suuri saavutus. Ilmiö tuo kuitenkin mukanaan väistämättä hoito-, hoiva- sekä eläkemenojen kasvun, mitä rahoittamaan tarvittaisiin riittävä määrä työikäisiä.

Taloudellinen näkökulma ei silti tue rakentavaa keskustelua. Ihmiset eivät ole vain tuotannontekijöitä, joiden velvollisuus olisi uusintaa väestöä. Se syyllistää ne naiset ja miehet, jotka eivät syystä tai toisesta voi saada lapsia tai ovat tehneet tietoisen ratkaisun olla hankkimatta jälkeläisiä. Lapsettomuus on usein kipeä asia, eikä yhteiskunnan tule moralisoida perheratkaisuja. Myös nuorille syntyvyyteen yhdistetty talouspuhe luo tarpeettomia paineita perheenperustamiseen muutenkin vaativassa elämänvaiheessa.

Hedelmällisempi lähtökohta syntyvyyskeskusteluun on suomalaisten omat toiveet perhekoosta. Vaikka myös tietoista lapsettomuutta esiintyy, on yhä suuren enemmistön haaveissa perhe, johon kuuluu lasten hankkiminen. Kun ihmisiltä on kysytty heidän omia toiveitaan lasten määrästä, on vastaus keskimäärin 2,44 lasta. Se jää kauas toteutuneesta, sillä tänä vuonna syntyvyys putoaa jopa alle 1,5. Suomalaisten omat toiveet lasten saamisesta eivät siten toteudu, ja se on merkittävä ongelma.

Syntyvyyskeskustelun tuleekin keskittyä siihen, mikä on toteutumattomien unelmien taustalla. Kaikkeen ei voida yhteiskunnallisesti vaikuttaa (sopivaa kumppania ei voi määrätä), mutta usein syyt kytkeytyvät yhteiskuntapolitiikkaan. Etenkin nuorilla lapsettomuutta aiheuttavat opiskelujen ja vanhemmuuden yhteensovittamisen ongelmat sekä toimeentulohuolet. Asuntopolitiikalla ja riittävillä perhe-etuuksilla voidaan poistaa epävarmuutta lasten hankkimisesta. Myös tasa-arvopolitiikalla on väliä: äitien ja isien on voitava halutessaan luoda työuraa yhtäläisesti ilman palkkaeroja. Päivähoito-oikeus turvaa työssäkäyntimahdollisuuksia ja antaa lapsille yhdenvertaiset lähtökohdat.

Nyt harjoitettu politiikka ei ole ollut syntyvyydelle edullista, sillä tuloerojen kasvu, leikkaukset perusturvaan ja lapsilisiin sekä päivähoito-oikeuden rajaus ovat omiaan lisäämään epävarmuutta perheissä. Virinnyt talouskasvu voi toisaalta parantaa tilannetta.

Oleellista syntyvyyden kannalta on tehdä politiikkaa, joka edesauttaa suomalaisten omien toiveiden toteutumista.
 
Kirjoitus julkaistu Kalevassa 27.9.2017