Tuula Haatainen SDP:n presidenttiehdokas

05.09. 2017

Viime lauantai oli ikimuistoinen ja kohottava päivä, kun SDP:n puoluevaltuusto nimesi Tuula Haataisen SDP:n presidenttiehdokkaaksi. Olen valinnasta hyvin otettu. Tuula on entinen ministeri, ja hän on myös toiminut Naisliiton pääsihteerinä.

Tuula osoitti heti nimeämispäivänään arvojohtajuutta toteamalla, ettei ihmisarvo ole suhteellinen eivätkä sen puolustajat mikään ääripää. Tästä olen hänen kanssaan samaa mieltä ja olen ylpeä, että hän puolusti rohkeasti inhimillistä ja humaania linjaa.

Puoluevaltuustossa pitämässään puheessa Tuula vetosi inhimillisyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon. Hän nosti esille naisten ja tyttöjen oikeuksien vahvistamisen tärkeyden. Naiset on saatava vahvemmin mukaan taloudelliseen toimintaan ja päätöksentekoon. Naisten ja tyttöjen osaaminen on yksi maapallon alikäytetyistä voimavaroista.

Tuula puhui myös inhimillisestä kestävästä kehityksestä ja sen ytimessä olevasta tulevaisuuden toivon tärkeydestä. Inhimillisessä kestävässä kehityksessä kysymys on siitä, saavatko uudet sukupolvet yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen ja näkevätkö he edessään toivon tulevaisuudesta. Tuula nosti myös esille ilmastonmuutoksen yhtenä keskeisimpänä ihmiskunnan haasteena, jonka torjuminen edellyttää kansainvälistä yhteistyötä. Koska ilmastonmuutos on globaali ongelma, tarvitaan rajat ylittävää yhteistyötä.

Tuulan puheen kokonaisuudessaan puoluevaltuustossa pääset lukemaan tästä.

Liityin saman tien nimeämisen jälkeen Tuulan tukijaksi. Tästä linkistä sinäkin voit ilmoittautua ja tulla mukaan vaalikampanjaan. Tehdään Tuulasta yhdessä maamme presidentti!

Tytti Tuppurainen avaamassa SDP:n presidenttiehdokkaan Tuula Haataisen vaalikampanjan Jyväskylässä 2.9.2017.

Tags