Nyt ei voi myöhästyä

Juna hidastaa keskellä ei mitään. Pienen hämmennyksen jälkeen konduktööri kuuluttaa pysähdyksen johtuvan muusta junaliikenteestä.

Olemme Oulu-Ylivieska rataosuudella lähes täydessä junassa. Kesän kiitorataremontti on tuonut liikematkustajatkin raiteille. Matkustamme jo konkareina lemmikkiosastolla, sillä perheen pienin, alle 1-vuotias belgianpaimenkoira Rosa kulkee mukana.

Pieni pysähdys ei tunnelmaa latista, mutta pistää pohtimaan. Ovatko seisahdukset ja aikatauluviiveet Suomen viidenneksi suurimmalle kaupungille kunniaksi? Millaisen kuvan Pohjanmaan rataliikenne antaa Pohjois-Skandivian pääkaupunki Oulun elinvoimaisuudesta?

Perusparannustyöt on saatu tehtyä ja kaksoisraide Kokkola-Ylivieska–välille rakennettua, mutta meille Ouluun se ei edelleenkään yllä. Matka-aika Helsinkiin on yhä lyhimmilläänkin liki kuusi tuntia. Se ei vielä täytä vaativan matkustajan eikä elinkeinoelämän tarpeita.

Oululle saavutettavuus on avainasia. Kaukana pohjoisessa olemme ikään kuin saaressa. Liikenteen on soljuttava kitkattomasti niin maanteillä, merellä, ilmassa kuin kiskoillakin.
Silti Liikennevirastolla ei ole tällä hetkellä edes suunnittelutöitä käynnissä Oulu-Ylivieska kaksoisraiteen rakentamiseksi. Tähän investointiin on nyt saatava vauhtia.
Oulu ei voi uskottavasti hoitaa tehtäväänsä koko laajemman pohjoisen kasvun ruokkijana, ellei myös rataliikenne tue dynaamisuutta. Pohjoisen logistiikka vaatii kaksoisraiteen Ouluun.

Vaunussa kanssamme on paljon nuoria. Moni heistä kulkee junalla paitsi kustannus- myös ilmastosyistä. Opiskelijoille tällaiset valinnat ovat tärkeitä. Ja Oululle opiskelijat ovat tärkeitä: Euroopan keski-iältään nuorin kaupunki on valtakunnallisesti merkittävä opiskelupaikkakunta.

Myös koulutukseen tarvitaan tasokorotus: Oulun yliopiston on saatava panostukset viedä positiivinen, ajan vaatimuksia vastaava rakennemuutos läpi.
Yhteistyölle Oamkin kanssa on luotava korkeakoululainsäädännöllä kestävät periaatteet. Ammatilliseen koulutukseen on saatava aloituspaikkoja ja resurssit ohjaukseen työpaikoilla.

Ja aivan opintien alkuvaiheissa on turvattava yhdenvertaisuus: Oulun on palautettava subjektiivinen päivähoito-oikeus ja varhaiskasvatus muiden isojen kaupunkien lailla.

Kun Rosa hyppää asemalaiturille, on ajatukseni kiteytynyt kahden k:n terveisiksi budjettiriiheen: kiskot ja koulutus. Sillä Oulu ei voi jäädä jälkeen.

Kolumni sanomalehti Forum24:ssa tiistaina 22.8.2017

Kommentit

Jätä kommentti