Kansanedustaja Tytti Tuppuraisen Uutiskirje 6.4.2017

06.04. 2017

 
Hyvät Ystävät!

Tässä uutiskirjeessä kuulumisiani kuntavaalien alla sekä tiistaina käydyn sote-välikysymyskeskustelun pääpointit. Lopussa tuttuun tapaan lähiajan tapahtumat. Nähdään lauantaina Rotuaarilla! Sunnuntaina osallistun Yle Oulun, Kalevan ja Pohjois-Pohjanmaan liiton yhteisiin kuntavaalivalvojaisiin Oulun Technopoliksessa (Sepänkatu 20) klo 19.30 alkaen.

Ø Kevään kuntavaalit
Kuntavaalien ennakkoäänestys päättyi tämän viikon tiistaina. Alustavien tietojen mukaan ennakkoon äänestämässä kävi 26,3 prosenttia äänioikeutetuista. Tämä on hieman enemmän kuin edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2012, jolloin ennakkoäänestysprosentti jäi vähän alle 25 prosenttiin. Arvioiden mukaan ennakkoäänestysprosentti saattaa enteillä, että kuntavaalien kokonaisäänestysprosentti voi nousta 60 prosentin tienoille. Sen, että rikkoutuuko 60 prosenttia, näemme pian, kun vaalit on käyty. Toivottavasti tulevana sunnuntaina mahdollisimman moni lähtee vaaliuurnille.

Kuvassa vasemmalta Mika Pietilä, Jukka Lappalainen ja Tytti Tuppurainen.

 

Kansalaisten kanssa käydyissä keskusteluissa Oulussa olen huomannut tiettyjen teemojen nousseen esille muita useammin. Yksi näistä on vanhustenhuolto ja erityisesti kotihoidon palvelut. Tässä kuten myös muissa ikäihmisten palveluissa on kysymys riittävistä resursseista laadun turvaamiseksi. Tämän lisäksi lasten varhaiskasvatus, terveyskeskuspalvelut ja Oulun alueen elinkeinoelämä ovat olleet esille keskusteluissa. Moni on ihmetellyt tyhjiksi jääneitä liiketiloja Oulun keskustassa ja kantaa huolta alueen kehityksestä – Ouluun kaivataan elinvoimaisuutta.

Mielestäni kotikaupunkini Oulun tulee rohkeasti uudistua. Elinkeinoelämään on panostettava tukemalla yrittäjyyttä samoin kuin koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen sekä varhaiskasvatukseen on sijoitettava. Nämä ovat keskeisiä tekijöitä alueen elinvoimaisuudelle. Nuorisotyöttömyys on Oulussa huolestuttavan korkea ja tähän on puututtava.
 

Ø Välikysymys sotesta
Eduskunnassa käytiin tämän viikon tiistaina välikysymyskeskustelu hallituksen maakunta- ja sosiaaliuudistuksesta opposition yhdessä jättämän välikysymyksen pohjalta.

Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, suomalaista yhteiskuntamallia ollaan muuttamassa perustuksiaan myöten. Järjestelmämme on alusta alkaen rakennettu kuntien perustalle: kuntalaiset ovat valinneet päättäjänsä, päättäjät ovat ratkaisseet millä tavoin lakisääteiset ja itse päätetyt palvelut järjestetään, tuotetaan ja rahoitetaan.

Nyt ollaan esittämässä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan historian suurinta muutosta. Kuntien tehtävistä puolet siirretään ihmisistä etäämmälle, uudelle hallinnon tasolle, maakuntiin.

Suuret uudistukset olisi hyvä tehdä suuren yksimielisyyden pohjalta. Hallituksen uudistusesityksestä on yksimielisyys kaukana. Oppositio on pidetty syrjässä. Tänään eduskunnassa käsitelty välikysymys on osoitus siitä, että äänemme kuuluu vain vastalauseena.

Lue kirjoitus kokonaisuudessaan facebook-sivuiltani

Ryhmäpuheenvuoromme välikysymyskeskustelussa pääset lukemaan tästä.


Ø Demarinaisten Risto Rohkea -tunnustus professori Sixten Korkmanille
Tänä vuonna Demarinaisten Risto Rohkea –tunnustus annettiin professori Sixten Korkmanille. Tunnustus luovutettiin tiistaina 4.4. eduskunnan Pikkuparlamentissa.

Professori Korkman on ansiokkaasti ottanut kantaa erityisesti lasten subjektiivista päivähoito-oikeutta sekä markkinatalouden ja hyvinvointivaltion suhdetta koskevissa keskusteluissa. Hän on puolustanut subjektiivisen päivähoito-oikeuden merkitystä ja painottanut hyvinvointivaltion tärkeyttä markkinatalouden eettisenä perustana.

Risto Rohkea on Sosialidemokraattisten Naisten arvokkain miehelle osoitettava tunnustus ja myönnettiin tänä vuonna 11. kerran. Viime vuonna tunnustuksen sai arkkipiispa Kari Mäkinen ja aiempiin Risto Rohkeisiin kuuluu muun muassa Oulun Ensi- ja turvakodin johtaja Timo Peltovuori.

Tilaisuutta koskevan tiedotteen pääset lukemaan tästä.

Kuvassa vasemmalta Demarinaisten toiminnanjohtaja Merja-Hannele Vuohelainen, professori Sixten Korkman, Demarinaisten pj., kansanedustaja Tytti Tuppurainen, Demarinaisten 1. vpj. Tuula Petäkoski-Hult.

 

Ø JHL:n edustajiston vaalitulos
Lämpimät kiitokset kaikille JHL:n edustajistovaaleissa minua äänestäneille. Tulin valituksi edustajistoon; olen otettu osoitetusta luottamuksesta. On kunnia saada toimia ammattiliittoni edustustossa. Haluan myös kiittää kaikkia ehdolla olleita ja kaikkia vaaleissa äänestäneitä.

Vaalien äänestystulokset löytyvät liiton verkkosivuilta seuraavasta linkistä.
 

Ø Lähiajan tapahtumat
– Su 9.4. Kuntavaalien varsinainen äänestyspäivä.
– Su 9.4. klo 19.30 alkaen Yle Oulun, Kalevan ja Pohjois-Pohjanmaan liiton kuntavaalivalvojaiset Oulun Technopoliksessa (Sepänkatu 20).
– La 22.4. SDP:n Oulun piirin piirikokous Kajaanissa.
– Ma 1.5. Vapputilaisuudet Raisiossa ja Turussa.
– Ti-ke 6.-7.6. JHL:n edustajiston kokous, Helsinki.