Tiedote: Tuppurainen: SDP vaatii aktiivisuutta Suomen EU-politiikkaan

22.03. 2017

 
Tiedote
22.3.2017

Eduskunnan suuren valiokunnan sosiaalidemokraatit edellyttävät Suomelta nykyistä aktiivisempaa ja kunnianhimoisempaa EU-politiikkaa. Suuri valiokunta evästi tänään pääministeri Sipilää Suomen EU-linjasta ensi viikonloppuna Roomassa järjestettävää EU-päämiesten tapaamista varten. Viikonloppuna juhlistetaan Rooman sopimuksen 60-vuotisjuhlaa ja käynnistetään laaja keskustelu EU:n tulevaisuudesta.

– EU on tienhaarassa ja sen tulevaisuudesta päätetään nyt. Pääministeri Sipilä ja hallitus eivät ole tähän mennessä osoittaneet, että niillä olisi kokonaisnäkemys siitä, mitä tulevaisuuden EU-yhteistyöltä toivotaan. Viimeistään nyt linjan on löydyttävä. Suomen on myös varmistettava alusta alkaen omat vaikutusmahdollisuutensa ja oltava aktiivisesti mukana päätöksentekopöydissä. Suomi ei voi jäädä seuraamaan sivusta, mihin suuntaan muut EU:ta vievät, painottaa suuren valiokunnan toinen varapuheenjohtaja Tytti Tuppurainen.

Sosiaalidemokraattien mukaan Suomen etu on yhä tiiviimmän yhteistyön unioni.

– EU ei ole pelkkää puolustusyhteistyötä tai sisämarkkinoita. Sosiaalisen ulottuvuuden vahvistaminen kuuluu olennaisena osana tulevaan EU-yhteistyöhön. Lisää EU:ta tarvitaan työpaikkojen luomiseksi ja investointien houkuttelemiseksi Eurooppaan. Muuttuneessa kansainvälisessä tilanteessa EU:n toimet vapaakaupan edistämisessä, ilmastonmuutoksen ja veroparatiisien vastaisessa taistelussa sekä demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamisessa ovat äärimmäisen tärkeitä.

Viime aikoina keskustelua herättänyt eritahtisesti tiivistyvä unioni pitää ottaa huomioon yhtenä vaihtona tulevaisuuden yhteistyölle.

– Suomi ei saa jättäytyä ulkokehälle. Suomi on perinteisesti ollut mukana EU:n ytimessä, ja tämä linjan jatkaminen on tehokkain keino turvata Suomen vaikutusmahdollisuudet tulevaisuudessakin. Vain osana vahvaa EU:ta Suomi saa äänensä kuuluviin maailmassa.

Sosiaalidemokraatit kritisoivat myös hallituksen tapaa tuoda tärkeä EU-asia eduskunnan käsittelyyn.

– Eduskunta ei ole voinut osallistua Suomen kannanmuodostukseen valmisteluprosessin aikana perustuslain edellyttämällä tavalla. Asian merkityksellisyyden vuoksi suuren valiokunnan olisi pitänyt saada laajempi selvitys Suomen virallisesta kannasta EU:n tulevaisuuskeskusteluun pääministerin evästyksen tueksi, Tytti Tuppurainen sanoo.

Lisätietoja: Tytti Tuppurainen, 0400 840 594

Tags