What would Tarja Halonen do?

13.01. 2017

Huomenna pidetään Demarinuorten suuri puheenjohtajatentti, jossa toivon pääseväni keskustelemaan julkisuudessakin olleesta aiheesta: puolueen nuorisokannatuksesta. Tarkoitukseni ei ole esittää synkkiä kannatuslukuja, vaan valitsen tietoisen optimistisen näkökulman. Puolueessa on tälläkin hetkellä paljon nuoria aktiiveja ja tekijöitä, jotka tuovat puolueelle paljon suuremman arvon kuin vain ikänsä. Minulle on henkilökohtaisesti selvää, että SDP:n tulee olla nuorten suosikkipuolue vuonna 2020. Tämä ei ole mahdoton yhtälö, mikäli keinot ovat oikeat.

En ensinnäkään usko, että yksikään puolue puhuttelee nuoria etuuksilla. Milleniaalit ja heitä nuoremmat ovat kasvaneet taloudellisen taantuman ja niukkuuden aikana, eivätkä ole tottuneet vaatimaan valtiolta suuria. He tiedostavat ilmaisen koulutuksen merkityksen, mutta yhä useampi myös kokee olevansa oman onnensa seppä.

Tästä huolimatta emme voi esimerkiksi olla uskottava puolue opiskelijoiden näkökulmasta, jos emme pidä esillä opintojen rahoittamiseen liittyvää huolta. Olemme se taho, jonka pitäisi johdonmukaisesti vaalia sivistystä yhteiskunnassa. Meidän täytyy puhua sivistyksestä arvona ja toimintatapana, joka auttaa meitä menestymään muuttuvassa maailmassa.

Mitkä arvot ja asiat ovat nuorten asioita? Väitän, että kaikki poliittiset kysymykset. Tämän osoittaa esimerkiksi keskustelu eläkkeistä, jossa puhutaan todellisuudessa päätöksen kauaskantoisista vaikutuksista. Tämän vuoksi poliittisten pikavoittojen sijaan meidän täytyy ymmärtää, että tulevaisuutta koskevat päätökset tehdään nyt.

Muutosten pelon sijaan meillä täytyy olla positiivinen visio tulevaisuudesta – siitä, miltä haluamme Suomen näyttävän vuonna 2050. Politiikassa kaivataan nyt ennen kaikkea toivon näkymiä, yhteistyötä ja uskoa tulevaan.

Olen itse liittynyt puolueeseen opiskelijana ja filosofian ylioppilaana olin mukana myös opiskelijapolitiikassa. Muistan jo silloin saaneeni osakseni ihmettelyä puoluevalintani vuoksi. Viimeisin kerta, kun muistan nuorten olleen laajemmin innoissaan demareista, oli Tarja Halosen presidentinvaalikampanja. Kansanliike saatiin aikaan edistyksellä; sivistyneisyys, arvoliberaalius ja kansainvälisyys ovat edelleen kovaa valuuttaa.

Millaisia kysymyksiä näihin arvoihin liittyy vuonna 2017? Esimerkiksi muuttoliike on tämän päivän nuorisopoliittinen kysymys. Suomeen saapui ulkomailta 2014 vuonna 31 510 henkilöä, joista 15-29 -vuotiaita oli jopa 38 prosenttia. Linjamme näissä kysymyksissä tuleekin olla ehdoton: rasisteja ei nöyristellä.

Summa summarum, meidän tehtävämme on haastaa populismi ja tehdä tutkittuun tietoon perustuvaa tulevaisuuspolitiikkaa. Uskon, että näin toimimalla lunastamme paikkamme yhteiskunnan uudistajina.

Tags

% kommenttia to “What would Tarja Halonen do?”

  1. Kinski

    Vasemmiston olisi ryhdistäydyttävä nykyisessä uuden ärhäkkyyden ajassa. (Vrt. Maija-Riitta Ollila / KL 14.1.2017.)