Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa eurooppalainen yhteistyö syvenee

21.12. 2016

Eduskunta päätti tänään syysistuntokauden työnsä ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon käsittelyyn. Ohessa keskustelussa käyttämäni puheenvuoro.

Demokratia, oikeusvaltioperiaate ja universaalit ihmisoikeudet ovat olleet yhteiskuntien kehittämisen maailmanlaajuinen arvoperusta. Periaatteet olivat viime maailmansodan jälkeen niin kutsutusti läntisten demokratioiden arvoja, mutta 1980-luvulta lähtien niistä tuli entistä selkeämmin ja aidommin yleismaailmallisia, kulttuurista ja maantieteestä riippumattomia. Näitä yhteiskunnallisia arvoja vastasi kansainvälisessä politiikassa yhteinen näkemys pyrkimisestä rauhanomaisiin ratkaisuihin, yhteistyöhön ja keskinäisriippuvuuden tunnustamiseen.
Maailma ei enää ole entisensä. Sen periaatteet on haastettu. Vapaaseen kilpailuun perustuvan demokratian tilalle ollaan tuomassa ohjattua yhteiskuntaa, jossa valta oikeutetaan näennäisvaaleilla. Ihmisoikeudet eivät enää olekaan universaaleja – uskonto tai etninen tausta voivat joidenkin mielestä määritellä ihmisen oikeudet.
Tässä maailmassa eivät enää päde aikaisemmat kansainvälisen politiikan säännöt. Yhteistyörakenteiden tilalle on palaamassa suurvaltojen ja etupiirien maailma ja avoin väkivalta. Alueiden valtaaminen ja pakolla liittäminen. Uusi vuosisata on tuonut takaisin 1900-luvun alun periaatteet. Se maailma on Suomen kaltaiselle maalle turvattomampi.

Ulko- ja turvallisuuspoliittisten selontekojen maailma on muuttunut jyrkästi niiden kahdenkymmen vuoden kuluessa, jolloin eduskunta on niitä saanut käsiteltäväkseen. Muutos on otettu huomioon hallituksen selonteossa. Se on yksimielisesti kirjattu myös ulkoasiainvaliokunnan kantaan.
Olemme yksimielisiä myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteista. Meidän on huolehdittava siitä, ettei Suomi joudu hyökkäyksen kohteeksi. Meidän on huolehdittava siitä, että Suomella on aina toimintavapaus, oikeus itse päättää omista asioistaan. – Tältä osin ulkoasiainvaliokunnan eriävä mielipide oikeastaan enemminkin toistaa enemmistön kantaa, kuin sen kiistää.
Suomen tavoitteleman toimintavapauden turvaa parhaiten se, että tuemme kansainvälisiä yhteistyörakenteita ja osallistumme aktiivisesti niiden toimintaan. Me emme ole itsenäisiä silloin kun eristymme. Meidän itsenäisyytemme ja vapautemme turva on omaan päätökseemme perustuva sitoutuminen yhteistyöhön. Meidän on tuettava kaikin keinoin kansainvälisen kaupan vapautta. Käytännössä tämä merkitsee sovinnollista vaikkakin jämäkkää asennetta Britannian EU-eron selvittelyssä. Tämä merkitsee kauppasopimusten – Kanadan, Japanin sopimusten – toteuttamista. Se merkitsee EU:n ja Yhdysvaltain TTIP –neuvotteluiden pitämistä hengissä vaikeinakin aikoina.
Meidän on myös nykyistä aktiivisemmin tuettava YK:n tavoitteita. YK ei ole vain sotienjälkeisen yhteistyön maailman symboli. Se on myös yhteistyön todellinen tekijä. Suomen edun mukaista on tukea YK:n rauhanpyrkimyksiä ja ihmisoikeuksia. Meidän velvollisuutemme on osallistua kansainväliseen kehitysyhteistyöhön nykyistä isommalla panoksella.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kestoaihe on ollut suhteemme Pohjois-Atlantin puolustusliitto Natoon. Tällä hetkellä, tänä päivänä, on erityisen painavasti sanottava, että omaksuttu Nato-yhteistyön politiikka on paras vaihtoehto. Nato on vakauden ja rauhan turvaaja Euroopassa ja on oman etumme mukaista tehdä sen puitteissa yhteistyötä.
Naton kehitykselle on avainasemassa tietysti sen tärkein jäsenmaa Yhdysvallat. Jo Barack Obaman aikana Yhdysvallat alkoi kääntää ulkopolitiikkansa suuntaa Euroopasta Aasiaan ja korostamaan Europan Nato-maiden velvollisuutta itse huolehtia turvallisuudestaan. Samalla toki Obaman Amerikka ilmoitti jatkavansa sitoutumista Euroopan turvallisuuteen. Lähivuodet ovat epävarmuuden aikaa. Onko Yhdysvallat kääntymässä sisäänpäin, eristäytymässä maailmasta? Tässä epävarmuuden ajassa ei Suomi voi ottaa uusia linjauksia suhteessaan Natoon.
Uuden, aktiivisemman asenteen ottaminen on sen sijaan ajankohtaista suhteessa Euroopan unioniin. Eurooppalainen yhteistyö ei ole hyväksi vain hyvinä aikoina, se on erityisen tarpeen juuri nyt, haasteiden ja vaikeuksien edessä. Euroopan yhdentyminen on rauhanliike aivan samassa mitassa kuin se oli rauhanliike 1950-luvun alussa.
Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tueksi tarvittavan puolustusyhteistyön kehittämisessä voidaan ottaa pitkä askel. Suomen edun mukaista on olla ensimmäisenä tukemassa tätä kehitystä. Konkreettiset toimet puolustushankintojen yhteistyössä ovat jo valtiontalouden kannalta järkevä ratkaisu. Vielä tärkeämpää on, että pitkälle menevälle yhteistyölle luodaan vahvoja, kriisinkestäviä rakenteita. Eurooppalainen yhteistyö ei ole pakkovaltaa, se ei kavenna päätösvaltaa, se vahvistaa kykyä päättää omista asioistamme.
EU-yhteistyössä on ymmärrettävä, että turvallisuus on laaja käsite. Se vaatii paitsi yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, myös yhteistä talouspolitiikkaa, rahaliittoyhteistyön kehittämistä ja Euroopan sisärajojen avoimuutta.

Kansallinen yhteisymmärrys on tärkeää monella yhteiskuntapolitiikan alueella. Kaikkein tärkeintä se on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Olkaamme nyt yksimielisiä. Välttäkäämme ääriajattelua. Karttakaamme ääriliikkeitä, joita voidaan käyttää välineenä kansallisen yksimielisyytemme, vapautemme ja itsenäisyytemme rajoittamiseen. Pitäkäämme kiinni siitä yksimielisyydestä, jolla ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa on vuosikymmenien ajan rakennettu.