Päivähoito-oikeuden poistaminen on hallituksen suurimpia virheitä

19.09. 2015

Tiedote. Julkaistu: 19.09.2015
SDP Tiedotus

Demarinaisten 115-vuotisjuhlassa Helsingissä puhunut liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen muistutti, että turvallinen ja perheille oikeutena kuuluva päivähoito on ollut ennen kaikkea tärkeä lasten hyvinvoinnille. Se on ollut myös tehokkainta tasa-arvopolitiikkaa.

Hallituksen päätös supistaa päivähoito-oikeus lähtökohtaisesti 20 tuntiin ja tosiasiassa lakkauttaa oikeus varhaiskasvatukseen kaikilta perheiltä perustuu Tuppuraisen mukaan hallituksen vanhoilliseen ideologiaan.

Hallituksen esitykselle Tuppurainen ei näe edes taloudellisia perusteita. Hän muistutti, että 20 vuotta sitten Lipposen hallituksella oli rankkojen säästöpaineiden keskellä rohkeutta antaa kaikille subjektiivinen oikeus päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen. Suomalaista mallia on sittemmin nostettu muun muassa OECD:n toimesta kansainväliseksi esikuvaksi: Varmuus päivähoidosta on lisännyt pienten lasten äitien työssäkäyntiä ja tukenut talouskasvua. Pitkällä tähtäyksellä se on tukenut tervettä väestökehitystä antaen äideille ja isille mahdollisuuden päättää perhekoosta.

Hallituksen ideologian mukaan lasten äitien paikka on kotona. Hallituksen mielestä osa-aikatyö 20 viikkotunnin päivähoidon turvin voi kenties olla naisille sopivaa, mutta työ ja ura kuuluvat miesten maailmaan. Tuppuraisen mukaan tämän vakaumuksen vuoksi uhrataan talouskasvun potentiaalia ja ollaan valmiita lisäämään turhaa säätelyä.