Koulutus ja varhaiskasvatus kannattavat

02.09. 2015

Mauno Koivisto sanoi tunnetussa sitaatissaan että talouspolitiikka on aina väärää, riippuu vain siitä kuka sitä katsoo. Ymmärrän hyvin istuvan hallituksen pyrkimyksen saattaa Suomi takaisin kuntoon, ja annan tavoitteelle tukeni. Mutta vaikeaa on ymmärtää rajut leikkaukset koulutukseen ja varhaiskasvatukseen, sillä ne on laajasti ymmärretty maamme menestyksen perustekijöiksi.

Emme olisi selvinneet edellisestä meitä koetelleesta ankarasta lamasta, ellei tuolloin olisi ollut viisautta sijoittaa osaamiseen. 90-luvun vaikeina vuosina panostettiin tutkimukseen ja tuotekehitystyöhön sekä laajennettiin lasten päivähoito-oikeutta.

Nyt hallitus on tekemässä toisenlaista valintaa ja leikkaa koulutuksesta sekä rajoittaa lasten oikeutta varhaiskasvatukseen. Budjettisäästöjä on saatava, mutta nyt tehtävillä päätöksillä on yhteys tulevaisuuteemme ja niihin edellytyksiin joilla täällä pohjolassa voi pärjätä. Suomi tarvitsee koulutusta ja sivistystä. Koulutuksella on yhteys myös talouden tuottavuuteen, jota hallitus tavoittelee. Osaamisen tason nosto tulisi olla strateginen tavoite, sen sijaan että tietoisesti heikennetään koulutustasoa ja käytetään juustohöylää varomattomasti.

Päivähoidon ryhmäkokojen kasvattaminen ja päivähoito-oikeuden rajaaminen on lyhytnäköistä politiikkaa. Se iskee naisvaltaiselle alalle ja lisää työn kuormittavuutta. Se vaikeuttaa naisten pääsyä työmarkkinoille, sillä kokopäiväisen päivähoitopaikan saaminen lapselle voi olla hankalaa. Lapsesta voi tulla heittopussi, jolle ei koskaan muodostu omaa päivähoidon vertaisryhmää.

Laadukkaalla päivähoidolla ja varhaiskasvatuksella on yhteys lasten myöhempään koulumenestykseen. Tulevaisuuden huonot oppimistulokset ja syrjäytyminen olisivat osittain ennaltaehkäistävissä varhaisella puuttumisella, mutta ylisuurissa lapsiryhmissa siihen ei ole mahdollisuutta.

Lasten kotihoito on arvokasta, tiedän se itsekin neljä vuotta kotiäitinä olleena. Mutta yhdenvertainen oikeus päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen kohottaa meidät sille pohjoismaiselle hyvinvointitasolle, jonka lapsemme ansaitsevat. Päivähoito ei voi olla vain lasten säilöntäpaikka, vaan oikeudesta varhaiskasvatukseen, syliin ja henkilökohtaiseen huomioon tulee pitää kiinni.

Vain kaksi kättä -kansanliike on oikealla asialla puolustaessaan varhaiskasvatusta. Lapsissamme kasvaa tulevaisuutemme tekijät.
Haluan uskoa, että Juha Sipilä huolehtii koulutuksesta ja tekee viisaasti.

Mauno Koivisto sanoi senkin, ettei raha-asioita voi hoitaa saamatta vahinkoa sielulleen. Mutta maallemme aiheutuvat vahingot voidaan vielä välttää.

Tags