Uutiskirje 26.6.

26.06. 2015

Kansanedustaja Tytti Tuppuraisen uutiskirje 26.6.2015

Hyvät ystävät ja sd-valtuutetut,

Terveiset kesäiseltä, mutta sateiselta Arkadianmäeltä. Uuden vaalikauden myötä poliittinen asetelma on muuttunut melkoisesti sekä Oulun vaalipiirissä että valtakunnallisesti. Ikävä kyllä SDP:llä on tällä kaudella vaalipiirissä vain yksi edustaja. Toivon kuitenkin, että asioiden hoito sujuu hyvässä yhteistyössä sekä Pohjois-Pohjanmaalla että Kainuussa. Tiivis yhteydenpito eri alueilta on toiveenani, joten laittakaahan terveisiä tulemaan eri puolilta vaalipiiriä.

SDP jäi oppositioon, mutta ei vapaaehtoisesti. Puolue olisi halunnut olla vaikuttamassa siihen, että hallitusohjelmasta ja Suomesta olisi tullut oikeudenmukaisempi. Yhteistyö ei kuitenkaan Sipilälle kelvannut, joten seuraavat neljä vuotta saamme seurata konservatiivisen oikeistohallituksen edesottamuksia. Jo nyt näemme hallitusohjelmasta, että kaikkein pienituloisimmat ja heikoimmassa asemassa olevat tulevat kärsimään eniten. Työttömyysturvaa leikataan, eläkeläisten asumistukea pienennetään ja koulutuksesta säästetään.

Julkinen keskustelu hallituksen linjasta on ollut kiivasta, ja muun muassa lukuisat asiantuntijat ovat arvostelleet hallitusohjelmaa sukupuolten tasa-arvon rapauttamisesta ja tuloerojen kasvattamisesta. Arvostelu on saanut jo nyt hallituksen rivit rakoilemaan, mistä sinänsä myönteinen esimerkki on hallituksen perääntyminen pakolaiskiintiön leikkauksesta.

SDP tulee esittämään oman arvopohjaisen ja realistisen vaihtoehtonsa hallituksen politiikalle – rakentavasti mutta tiukasti. Oppositiopolitiikkamme perustuu omaan linjaamme. Teemme soveltuvin osin yhteistyötä muun opposition kanssa.

Hallitusohjelma

SDP:n näkemys hallitusohjelmasta

Kirjoitukseni koulutusleikkauksista

Kannanottoni hallitusohjelman tasa-arvovaikutuksiin:

Eduskuntatyö

Valtiopäivätoiminta on alkanut työntäyteisesti. Minut valittiin suuren valiokunnan varapuheenjohtajaksi. Olen valinnasta todella kiitollinen ja innoissani. Eduskunnan suuri valiokunta päättää viime kädessä Suomen EU-kannat, joten työnteko suuressa valiokunnassa on antoisaa. Työskentely perustuu pitkälti ministerikuulemisiin, mikä tuo valiokuntaan todellista vaikuttavuutta. Euroopan unionista tuleva sääntely vaikuttaa monin tavoin suomalaisten arkeen ja elinkeinomahdollisuuksiin.

Jo nyt olemme käsitelleet todella vaativia asioita Kreikan velkaneuvotteluiden ja Välimeren pakolaisongelman myötä. Olin maanantaina YLE:n aamu-tv:ssä keskustelemassa Kreikasta. Linkki ohjelmaan löytyy täältä:

Jatkan työskentelyä maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Valiokunta on sopivan maanläheinen ja konkreettinen, joten se tasapainottaa mukavasti päivärytmiäni eduskunnassa. Pidetään jatkossakin yhteyttä metsäpolitiikassa, riistanhoidossa ja kalastusasioissa.

PES – Euroopan sos.dem. puolue

Minulla oli ilo olla PES:n eli Euroopan sosialidemokraattien kongressissa Unkarissa pari viikkoa sitten. Suomalaisia edustivat puheenjohtaja Antti Rinne, puoluesihteeri Reijo Paananen, varapuheenjohtaja Krista Kiuru ja minä. Minut valittiin jatkoon PES:n puheenjohtajistossa. Kongressin kannanottoja voi lukea täältä:

Oma kohokohtani kongressissa oli tapaaminen ruotsin pääministeri Stefan Lövfenin kanssa.

Tulevat tapahtumat

• Järjestän tukijoilleni kiitoskahvit lauantaina 27.6. klo 12 alkaen ravintola Rauhalassa Oulussa. Lämpimästi tervetuloa tukijat ja uudet toiminnasta kiinnostuneet!

• Olen mukana Porin Suomi Areenassa ke 15.7. Osallistun mm. SOK:n lähiruokakisaan, Finanssialan keskusliiton järjestämään Tuomas Enbusken vetämään talouskeskusteluun sekä Demarinaisten tilaisuuteen. Tervetuloa jututtamaan, jos olet Porin suunnalla!

• Pohjolan demaritapaaminen järjestetään 29.-30.8. Vuokatissa. Ohjelmassa myös Demarinaisten tapaaminen. Lisätietoja linkistä:

• Kansanedustajan kahvitunnit käynnistyvät taas syksyllä. Seuraa ilmoittelua kotisivuillani ja sähköpostissa.

• Eduskunnan syysistuntokausi alkaa 8.9.

Entiseen tapaan osallistun mielelläni erilaisiin tilaisuuksiin ympäri vaalipiiriä. Parhaiten minulle sopivat viikonloput ja maanantait, jolloin ei ole istuntoja eduskunnassa.

Toivotan oikein hyvää kesää kaikille. Toivottavasti pystyt rentoutumaan ja viettämään mukavan kesäloman. Itsekin koetan vetäytyä ensi viikon istuntojen jälkeen lasten ja perheen kanssa viettämään kesälomaa. Kansanedustajan velvollisuudet eivät tosin keskeydy kesälläkään, sillä esimerkiksi suuri valiokunta kokoontuu myös heinä- ja elokuussa.

Pidetään yhteyttä!

t. Tytti

Ystävällisin terveisin,

Tytti Tuppurainen
Kansanedustaja (sd)
00102 Eduskunta

+358 9 432 3186
tytti.tuppurainen@eduskunta.fi
www.tytti.info
www.facebook.com/tyttituppurainen
https://twitter.com/TyttiTup

Tags