Ikäihmisten palvelut kuntoon

15.04. 2015

 

Nämä vaalit eivät ole lupausten vaalit. On kuitenkin osattava panna asiat järjestykseen. Kuntoon laitettavien asioiden joukossa tärkeimpiä on ikäihmisistä huolehtiminen.

Suomi ikääntyy nopeasti. Eläkkeensaajien määrä kasvaa ja suhteellisesti erityisen nopeasti kasvavat vanhimpien ikäluokat. Itse asia on myönteinen: olemme tavoitelleetkin sitä, että työvuosien jälkeen olisi aikaa elää kiireettömiä vuosia. Mutta vanhuus ei tule yksin, vaan sen mukana tulee tarve palveluille, joihin vastaaminen on myös yhteiskunnan tehtävä.

Julkisen vastuun vaatimista ei pidä arkailla. Esimerkiksi omaishoidosta vastaavat jo nyt ensisijassa omat perheenjäsenet ja muut lähimmäiset. Ikäihmiset auttavat toisiaan.

Arviolta jopa 350 000 henkilöä toimii omaisensa pääasiallisena auttajana, ja heistä noin viidesosa tekee työtä ympärivuorokautisesti. Varsinaisia sopimusomaishoitajia on hieman yli 40 000 henkilöä, ja määrä on tasaisessa kasvussa. Omaishoitajien työ on arvokasta rahassa mitaten, sillä Kelan arvioiden mukaan omaishoitona tehtävän hoitotyön laskennallinen arvo verrattuna vaihtoehtoisten palvelujen kustannuksiin on peräti 3,4 miljardia euroa.

Omaishoito tarvitsee arvoisensa edellytykset ja enemmän voimavaroja. Siksi laki omaishoidon tuesta on uudistettava. Laissa on turvattava riittävät oikeudet tukipalveluihin ja yhtenäiset kriteerit tuen maksatukseen.

Omaisten työ ei tietenkään yksin riitä. Aivan keskeistä on ikäihmisten julkisten palveluiden turvaaminen. Koti on ihmisen paras paikka ja kotona on niin halutessa voitava asua seniorinakin. Kotiin vietäviä palveluja on oltava tarjolla tarpeen mukaan ja asuinpaikasta riippumatta.

Vaikka kotihoitoa on tuettava, se ei voi olla ainoa vaihtoehto. Heikoimmassa kunnossa oleville esimerkiksi muistisairaille kodista voi tulla turvapaikan sijaan yksinäinen ja turvaton vankila. Näin ei saa olla: tarvitsemme hyvätasoisia palvelutaloja ja  ympärivuorokautisen hoivan yksikköjä. Niissä on varmistettava riittävä hoitajamäärä. Hoitajamitoituksen lakisääteisyys jäi vanhuspalvelulaista puuttumaan. Puute on korjattava.

Kaikki eläkkeensaajat, vanhukset ja juuri työelämästä siirtyneet, ansaitsevat myös toimeentulon. Takuueläkettä ja eläketulovähennystä on korotettava. Kenenkään ei pidä joutua tinkimään lääkkeistä, ruuasta, asumisesta tai muista perustarpeista.

Tags