Vaalipäällikön katsaus: Työttömyys ei pelkällä patistuksella hellitä

16.01. 2015

– Työttömyys on vakava ongelma, ja siitä on aiheellista keskustella nyt, sanoo SDP:n vaalipäällikkö, kansanedustaja Tytti Tuppurainen.

Maassa on jo liki 350 000 työtöntä. Huolestuttavinta Tuppuraisen mielestä on, että pitkäaikaistyöttömyys on kasvussa. Yli vuoden työttömänä olleita on työttömistä jo lähes puolet.

– Mitään silmänkääntötemppua työttömyyden poistamiseen ei ole, mutta ei myöskään ole mitään syytä heittää pyyhettä kehään, Tuppurainen sanoo.

– Tarvitaan pitkäjänteisiä toimenpiteitä, joilla edistetään työllisyyttä ja luodaan kasvua. Esimerkiksi tehokkaamman työnvälityksen eteen voidaan tehdä vielä paljon. Siitä on esimerkkejä Kuopiosta.

Tuppuraisen mielestä kenenkään sellaisen, jonka työkyky on tosiasiallisesti mennyt, ei pidä roikkua tilastoissa.

– Aikanaan puhuttiin Lex Taipaleesta, ja nyt saattaisi olla aika ottaa opit uudelleen käyttöön tai ainakin palauttaa ne mieliin. Toisaalta jokaiselle, jolla työkykyä on, pitää tarjota työtä. Kaikilla on oltava oikeus työhön.

– Työelämässä pitää olla tilaa myös vammaisille ja muille osatyökykyisille. Siksi palkkatukea tulee jatkuvasti kehittää, jotta esimerkiksi järjestöillä on edellytykset työllistää. Paljon hyvää on jo tehty, Tuppurainen muistuttaa ja antaa tunnustusta työministeri Lauri Ihalaiselle.

– Palkkatuki on nyt käytännössä pysyvä 60 vuotta täyttäneille, mikä on hyvä asia.

Ennakkoluulottomia aloitteita

Tuppuraisen mielestä työttömyysajan ei tarvitse olla mustavalkoista on-off-aikaa, vaan työtön voi olla hyvinkin aktiivinen työnhaun ohella.

– Tietyin ehdoin on mahdollista kouluttautua työttömyysturvan turvin, mikä on hyvä asia. Näin työtön voi ylläpitää ammattitaitoaan ja tarvittaessa kouluttautua uudelle alalle.

Tuppurainen muistuttaa, että työtön voi myös tehdä jonkin verran töitä ilman, että se vaikuttaa työttömyysturvaan. Tällä vaalikaudella säädettiin työttömyysturvaan 300 euron suojaosa. Sen verran voi ansaita ilman, että palkka leikkaa työttömyysturvaa.

– Monelle lisätulot ovat tarpeen, ja lisäksi kaikki työnteko auttaa kohti pysyvämpää työpaikkaa, Tuppurainen uskoo.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on myös ehdottanut, että työttömyysturvalla pitäisi voida tehdä töitä.

– Peräänkuulutamme ennakkoluulottomia aloitteita työttömyyden torjumiseen, ja niitä SDP:ltä on nyt tulossa, Tuppurainen sanoo.

Tuppurainen haluaa korostaa, ettei inhimillisyyttä saa hukata. Vaikeakaan taloustilanne ei oikeuta kohtelemaan ketään epäinhimillisesti.

Työttömät eivät ole mitään yhtä harmaata massaa, vaan jokainen on yksilö. Jokaisen työttömän on saatava yksilöllistä palvelua.

– Aina joskus kuulee etenkin poliittisesta oikeistosta puheita, että sen kuin menisivät töihin. Mutta työttömyys ei pelkällä patistuksella hellitä. On erittäin tärkeää muistaa, ettei työn loppuminen ole kenenkään oma syy. Työttömiä ei pidä työttömyydestä syyllistää, vaalipäällikkö painottaa.

Vaalipäällikön katsaus Demokraatti-lehdessä 16.1.2015. Lue uusi katsaus joka perjantai Demokraatin paperiversiosta tai osoitteessa demokraatti.fi