Kultaakin kalliimpaa

16.12. 2014

Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä. Työ on usein raskasta ja yksinäistäkin. Hoito voi olla vaativaa, ja hoitaja itsekin saattaa olla jo iäkäs.

Me tiedämme, että omaishoito säästää julkisia menoja yli 1,3 miljardia euroa, joten omaishoidon kehittäminen on tärkeää myös kansantalouden näkökulmasta. Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma laadittiin keväällä, ja nyt tarvitsemme poliittisia linjauksia omaishoidon kokonaisuuden kehittämiseen ja rahoitukseen.

Mutta eivät säästöt ole se syy miksi omaishoitajaksi ryhdytään. Omaishoitaja hoitaa, koska haluaa pitää omasta läheisestään huolta. Ei ole arvokkaampaa kuin ihmisen halu huolehtia toisesta ihmisestä. Pelkällä hyvällä tahdolla ei kukaan kuitenkaan pärjää. Omaishoidon tueksi tarvitaan rahaa, mahdollisuus vapaaseen ja riittävät tukipalvelut. Palvelut ovat elintärkeitä omaishoitajan jaksamiselle. Myös omaishoitajien työelämää tulee joustavoittaa, niin että yhä useammalla on mahdollisuus yhdistää työtä ja omaisensa hoitoa.

Omaishoidon on aina perustuttava vapaaehtoisuuteen. Mitään yhtä, kaikille sopivaa hoivan, asumisen ja elämisen mallia ei ole olemassa, siksi tarvitaan erilaisia mahdollisuuksia. Jokaiselle voidaan löytää hänen elämäänsä sopivimmat ratkaisut asumisen ja palvelujen osalta. Ihminen on aina tärkein. Kohtelu eri kunnissa ei voi vaihdella: eri puolilla Suomea asuvien omaishoitajien ja hoidettavien oikeusturvan on oltava sama.

Emme selviä tulevaisuuden hoivan haasteesta ilman palvelujen monipuolista kehittämistä, siksi omaishoidon kehittäminen on otettava asialistalle nyt. Yhteiskunnalle omaishoito on kultaakin kalliimpaa

Tags