Monessa tavallisessa perheessä ja yhden hengen kotitaloudessa on tänä keväänä taloudellisesti tosi tiukkaa. Työttömyys on pysynyt korkealla, mikä koskettaa erityisesti nuoria, mutta myös pitkän uran tehneitä ammattimiehiä ja -naisia. Työpaikkoja ei juurikaan ole tarjolla, minkä moni työhakemuksen toisensa perään lähettänyt on saanut kokea. Miltä mahtaa tuntua työttömästä työnhakijasta, jonka hakemukseen ei aina tule edes vastausta?

Vaikka yrityssektori on Suomessa taloudellisesti ylijäämäinen, on yt-neuvotteluita käynnissä joka puolella. Ja vastoin aiempaa talouden notkahdusta, nyt väkeä myös irtisanotaan. Ihmisistä tuntuu epäoikeudenmukaiselta se, että samaan aikaan lomautusten ja irtisanomisten kanssa moni firma jakaa ennätysosinkoja.

Suojassa eivät ole kuntien ja valtionkaan työntekijät, sillä esimerkiksi Oulussa on päätetty henkilöstön lomautuksista elleivät työntekijät suostu vapaaehtoisiin järjestelyihin. Voi hyvin kysyä, miten palveluista selvitään lomautusten aikana. Ainakin vanhusten ja vammaisten ympärivuokautinen hoiva ja lastensuojelu tulisi jättää järjestelyjen ulkopuolelle.

Vaikka kunnissa on periaatteessa kuntaliitospykälän irtisanomissuoja, moni määräaikaisella työsopimuksella oleva joutuu pelkäämään työpaikkansa puolesta.

Työttömyys uhkaa kasvaa.  Työttömien työnhakupalveluihin, uudelleenkoulutukseen ja muutosturvaan tulee panostaa. Kohtelun on oltava inhimillistä, eikä ketään saa pompottaa luukulta toiselle. Työttömyysturvan tasosta ei saa tinkiä: tulevissa valtiontalouden säästöpäätöksissä työttömyysturvaa ei saa leikata.

On huolehdittava, että jokaisella ihmisellä on riittävä, säädyllinen toimeentulo. Työikäisille ja työkykyisille on oltava työpaikkoja, joiden palkka riittää elämiseen. Eläkkeensaajien ostovoima on turvattava. Kyseessä on kuitenkin yhteiskuntamme pienituloisimmat.

Mahdolliset veronkorotukset tulee suunnata suurituloisille, sillä nykyään monen pienituloisen ihmisen rahat eivät tahdo riittää edes bussilippuun.

Kuvakaappaus: www.oululehti.fi