Kansanedustaja Tytti Tuppurainen Tytti Tuppuraisen kotisivut
  • Työn ja oikeudenmukaisuuden vuosi

    Filed under Uncategorized
    10.01. 2012

    Kuva: Anni Kotkamaa

    Vuosi on alkanut työn merkeissä. Tänään kokoustan Helsingissä Työ- ja elinkeinoministeriössä EU-rakennerahasto-asioista. Loppuvuodesta ministeriöstä tuli yllättäen linjaus, jossa lähes kaikki päätöksenteko koskien EU-rakennerahastovaroja olisi valtakunnallista. Mielestäni erityisesti aluekehitysvarojen käytöstä tulisi kuitenkin voida päättää alueellisesti maakuntien liittojen johdolla. Meille Pohjois-Suomessa asia on erityisen tärkeä ja uskon, että saan vastakaikua ministeri Ihalaiselta.

    Tällä viikolla kokoontuu myös puolueen kunta- ja aluetyöryhmä. Kovat odotukset kohdistuvat kuntauudistukseen ja odotankin omia linjauksiamme asian suhteen. Mitään pakkoliitoksia emme lähde ajamaan, mutta selvää on että kuntarakenne tulee uudistaa, jotta kunnat pystyvät selviämään esimerkiksi terveydenhuollon aiheuttamista palveluvelvotteista.

    Alkuvuosi on ennen muuta vaalien aikaa. Tasavallan presidentti valitaan tammi-helmikuussa. Ennakkoäänestys alkaa jo huomenna! Suomi tarvitsee nyt vahvaa johtajaa, joka pystyy johdattamaan kansakunnan ulos talouskriisistä eikä sorru nurkkakuntaiseen populismiin. Valintani presidentiksi on Paavo Lipponen, jonka osaaminen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on ylivoimaista. Paavon kampanjassa on alhaisista gallup-luvuista huolimatta hyvä vire päällä. Viikonloppuna kampanjoin Paavon puolesta ympäri maakuntaa Haapajärvellä, Haukiputaalla, Kiimingissä ja Oulussa.

    Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

    Tytti

    Ps. Launtain Keskipohjanmaa-lehdessä oli juttua loppiaisvastaanotolta Kalajoelta, jossa pääsin ojentamaan Pohjois-Pohjanmaa palkinnon Oulun lentoaseman päällikkö Pekka Mäntyselle. Onnea!

Jätä kommentti.

Tytti Tuppurainen

Kalenteri

Otteita Tytin kalenterista

1.5. Tytti puhumassa Kuusamon torilla klo 14

5.5. Maakuntakierros jatkuu: Tytti Pyhäjoen Dado-ravintolassa klo 13

5.5. Maakuntakierros: Tytti Siikalatvalla Pulkkila-salissa klo 15

21.5. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

24.-25.5. SDP:n puoluekokous Helsingissä

28.5. Tytti Yle Oulu radion haastateltavana klo 9.20

11.6. After Work With Tytti Strada Coffeessa Oulussa klo 16.30-18

18.6. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

Ydinajatuksia

2010-luvun Suomessa tarvitaan rohkeita päätöksiä. Politiikalla on turvattava, että heikoimmassakin asemassa olevien olosuhteet paranevat.
Pohjoisen Suomen puolesta: työn, kasvun ja kehityksen turvaksi tarvitaan investointeja tulevaisuuteen.

Yhteystiedot

Tytti Tuppurainen tytti.tuppurainen@tytti.info
tytti.tuppurainen@eduskunta.fi
0400 840 594

Avustaja Ulla Alakangas ulla.alakangas@eduskunta.fi
09 432 4186