Kansanedustaja Tytti Tuppurainen Tytti Tuppuraisen kotisivut
  • Toinen kierros

    Filed under Uncategorized
    27.01. 2012

    Presidentinvaalien loppukiri alkoi sentään oikealta kulmalta: molemmat ehdokkaat avasivat kampanjansa pohjoisesta. Niinistön valinta, Oulu, oli oikea, onhan Oulu puolen Suomen pääkaupunki. Ja Haaviston Lappi-avaus muistutti siitä, että ollaan valitsemassa koko Suomen presidenttiä.

    Vaalin merkitystä kansan jakajana on korostettu liikaa. Kysymys on kuitenkin henkilövaalista, ei linjavaalista. Emme ole ratkaisemassa Suomen suuntaa, vaan valitsemassa henkilön johtamaan ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa.

    Kumpikin ehdokkaista on ulkopolitiikan suhteen turvallinen valinta. Kumpikaan ei kannata eristäytymistä, vaan yhteistyötä. Myös arvomaailman osalta ollaan suhteellisen varmalla pohjalla, ehdokkaat edustavat kansalaisten suuren enemmistön liberaalia linjaa.  Ja jos joku haluaa perustella kantansa edustavuudella, kumpikin ehdokas ja kumpikin puoliso kelpaa kyllä.

    Sosiaalidemokraatit päättivät viisaasti olla ottamatta kantaa kummankaan ehdokkaan puolesta. Tätä oli toivonut myös ehdokkaamme Paavo Lipponen. Me teemme puolueena vaalityötä omiemme puolesta, emme naapureiden. Myös itse aion käydä äänestämässä, ja ehdokkaan taidan pitää omana tietonani.

    Sosiaalidemokratia ei ole tähän vaaliin kompastumassa. Kiireisimpiä auringonlaskun maalailijoita voi muistuttaa viime kevään vaalituloksesta, jonka turvin SDP on hallituksessa maan toiseksi suurimpana puolueena. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen näytöt ovat vakuuttavia: menestys Brysselissä kokous toisensa jälkeen kertoo osaamisesta ja johtajuudesta. Hän on ilman muuta maan suosituimpia poliitikkoja. Kun lähdemme yksimielisinä ja ajoissa syksyn kunnallisvaaleihin, otamme paikkamme päätöksentekijöinä – kansalaisten parhaaksi.

2 vastausta kirjoitukseen “Toinen kierros”

  1. Näin on! Äänestää pitää. Vaikka sitten sitä pienempää pahaa. Itse äänestänen viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä sitä, kumpi on altavastaajana. Ihan vaan tiukemman kisan vuoksi! Juuri tuon henkilösidonnaisuuden vuoksi minulle sopii kumpi vain Linnan isännäksi.

    Olet oikeassa myös siinä, ettei SDP – eikä Vasemmisto! – kompastu näihin vaaleihin – syksyllä otetaan mittaa kuntavaaleissa. Tänään 27.1. YLE:n julkaiseman gallupin mukaan Kokoomus on komeetta, mutta omissa kannatusluvuissa pysytään me työväen äänenkannattajatkin, ja kymmenyksiä noustaan kuitenkin :)

  2. insinööri sanoi

    Vaikka eduskuntavaaleissa toinen sija tulikin, laski niissäkin kannatus roimasti.

Jätä kommentti.

Tytti Tuppurainen

Kalenteri

Otteita Tytin kalenterista

1.5. Tytti puhumassa Kuusamon torilla klo 14

5.5. Maakuntakierros jatkuu: Tytti Pyhäjoen Dado-ravintolassa klo 13

5.5. Maakuntakierros: Tytti Siikalatvalla Pulkkila-salissa klo 15

21.5. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

24.-25.5. SDP:n puoluekokous Helsingissä

28.5. Tytti Yle Oulu radion haastateltavana klo 9.20

11.6. After Work With Tytti Strada Coffeessa Oulussa klo 16.30-18

18.6. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

Ydinajatuksia

2010-luvun Suomessa tarvitaan rohkeita päätöksiä. Politiikalla on turvattava, että heikoimmassakin asemassa olevien olosuhteet paranevat.
Pohjoisen Suomen puolesta: työn, kasvun ja kehityksen turvaksi tarvitaan investointeja tulevaisuuteen.

Yhteystiedot

Tytti Tuppurainen tytti.tuppurainen@tytti.info
tytti.tuppurainen@eduskunta.fi
0400 840 594

Avustaja Ulla Alakangas ulla.alakangas@eduskunta.fi
09 432 4186