Uusi sivu

29.11. 2009

SDP:n piirikokouksessa valittiin eilen uusi puheenjohtaja. Kannaltani tämä tarkoittaa sitä, että poliittisessa toiminnassani kääntyy nyt uusi sivu. Keskityn täysillä tuleviin eduskuntavaaleihin 2011 sekä tulevan kevään puoluekokoukseen.

Eilisestä piirikokouksesta voitte kysyä piirikokousedustajilta. Erään silminnäkijän arvion voi lukea tästä linkistä

Oulun Demarit ovat yksimielisesti esittäneet minua puolueen varapuheenjohtajaksi. Kiitos tästä luottamuksesta ja tuesta, joka on esitetty avoimesti ja hyvissä ajoin kaikkien arvioitavaksi.

Tags

9 Responses to “Uusi sivu”

  1. Anonymous

    Aivan ensiksi minun täytyy tunnustaa: minun piti käydä tutkimassa sitä sivultasi löytyvää linkkiä. En nimittäin tiennyt, että Oulussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa olisi demareita, jotka voisivat haastaa Sinut. En kyllä paljonkaan viisastunut. Eikö puolueilla ole tarkoitus haastaa toisia puolueita, pärjätä vaaleissa ja saada omat ideansa ihmisensä päättäjiksi? Noilla valinnoilla puolueen piirit vain pistävät itsensä katsomaan kentän sijasta.Onneksi Sinä lähdet tästä eteenpäin. Jos jokin äänestys piti hävitä, niin tämä sitten. Omana itsenäsi ja Sinuun luottavien ihmisten tuella pärjäät varmasti eduskuntavaaleissa.

  2. ihme ja kumma

    Tytti! Oulu tarvitsee oman demarikansanedustajan. Nämä nykyiset ovat Kainuusta ja Espoosta.

  3. ei oululainen

    Olin mukana ko. kokouksessa.Kauhukseni sain huomata, että puuntakaa asteli vanhakantainen, outoilmapiiri.Eilinen on jo vanhaa, nyt uusin voimin rakentamaan uutta.Kyllä Sinulla kantti kestää, taitoaja kykyä on muillekin jakaa.Meitä tukijoita on…Voimia ja iloa ………..

  4. Tytti Tuppurainen

    Piirikokouspäivänä järjestettiin myös tasokas EU-seminaari, joka keräsi pitkälle toista sataa osallistujaa. Seminaarista kuuluu kiitos mepillemme Liisa Jaakonsaarelle. Pitkään aikaan ei ole vastaavaa yleisömenestystä nähty demaritilaisuuksissa. Mutta sitäkin osa porukasta kritisoi; päivä olisi tullut pyhittää piirikokoukselle. Kiitos Liisa seminaarista, ja kiitos tuestasi minulle. Vaikka ja millä on spekuloitu, mutta Jaakonsaaret ovat antaneet minulle täyden tukensa.

  5. JiiPee.

    Elä Tytti oo moksiskaan.Oothan sinä tuleva kansanedustaja ja ministeri.

  6. Anonymous

    Kurjaa kuulla tällaisia uutisia! Nuoret, fiksut ja asiansa osaavat naiset ovat uhka monille, varsinkin vanhalle veliverkostolle.Tsemppiä tulevaan, Tytti!

  7. Anonymous

    Haastajallasi ei ollut mitään sanottavaa eikä arvosteltavaa toiminnassasi. Siksi tuntui kummalliselta ja vääryydeltä tämä tulos. Politiikka on siis voittoja ja tappioita. Sinusta tulee loistava kansanedustaja joka ymmärtää pienituloisten työtätekevien ihmisten arjen asiat.Olen tukenasi tulevaisuuden haasteissa.